K-Market Ylämylly

Sähkökustannukset pysyvät kurissa hintakiinnityksillä

Mikko ja Niina Jaskari ovat K-Market Ylämyllyn uusi kauppiaspariskunta. Kauppiasvaihdon yhteydessä syksyllä 2016 Jaskarit kilpailuttivat sähkösopimuksen – sähkö on markettitoiminnassa yksi suurimmista kulueristä lukuisten kylmälaitteiden vuoksi.

”Nähtiin Priimaplus kilpailukykyisimpänä ihan jo hinnan vuoksi, mutta lisäksi hinnankiinnitysmahdollisuus oli meille tärkeä”, Jaskari sanoo.

Sähkön hinnan ennustettavuus helpottaa liiketoiminnan pyörittämistä

K-Market Ylämyllyn sähköbudjetti on alittunut Priimaplussan mahdollistamien hinnankiinnitysten vuoksi. Sähkön hinnan ennustettavuus helpottaa liiketoiminnan pyörittämistä.

”Marraskuun kylmän jakson jälkeen hinta pomppasi ja halusimme enemmän ennustettavuutta sähkön hintaan. Teimme marraskuun jälkeen itse hinnankiinnityksen ja sen myötä sähkölaskut ovat pysyneet kurissa ja sähköbudjetti on hieman jopa alittunut siitä, mitä suunniteltiin”.

"Priimaplus sopii vähittäiskauppaan oikein hyvin, kun kylmälaitteet jauhavat yötä päivää ja sähköä kuluu paljon"

Myös Live-palvelu ja Priimaplussan vihreys olivat Jaskareille tärkeitä.

”Sähkön hintaa ja omaa kulutusta on mielenkiintoista seurata. Näiden etujen lisäksi Priimaplussan vihreys ja uusiutuva energia on meille tärkeää, koska haluamme tehdä eettisiä ja ekologisia valintoja”, Jaskari sanoo.

Vajaan vuoden kokemuksen perusteella Priimaplus saakin Jaskareilta kiitettävät arvosanat.

”Priimaplus sopii vähittäiskauppaan oikein hyvin, kun kylmälaitteet jauhavat yötä päivää ja sähköä kuluu paljon. Suosittelen muillekin kauppiaille, sähkön hinta pysyy hyvin kurissa”, Mikko Jaskari kiittelee.


Priimaplussan tärkeimmät edut K-kauppiaille:


#

K-Market Ylämylly

300m2 päivittäistavaramyymälä Ylämylly siirtyi Jaskareiden omistukseen syksyllä 2016. Ylämylly työllistää viisi henkeä. Tuotevalikoimassa suositaan paikallisia tuotteita asiakkaiden toiveiden mukaisesti.

Liity nerojen joukkoon!

Lotta Lilja

Lotta Lilja

+358 40 9223322
Soita meille, niin kerromme, kuinka helppoa energiakulujen hallinta nykyään on!